Lähtölaukaus

Kesäkuu, 2017. Olin useasti kävellyt tämän rakennuksen ohitse, mutten koskaan tarkalleen tietänyt mitä sen sisällä tapahtuu. Nyt istuin kyseisen talon pienessä neuvottelutilassa. En tuntenut olevani hermostunut mutta hikoilin, kenties yksinkertaisesti lämpötilan vuoksi. Työhaastattelu alkoi.

"Olis yks juttu joka on karsinut aika paljon hakijoita", minulle kerrottiin. Sekunnin kestänyt hetki lauseiden välissä oli niitä joiden aikana pään läpi juoksee miljoona abstraktia ajatusta ilman yhdenkään muodostumista sanoiksi. "Tässä on aika paljon matkustusta, sanotaanko neljä kuukautta vuodesta."

Jos Tinder-profiilit eivät ole opettaneet muuta niin parikymppiset tykkäävät 1) emojeista, 2) viinistä, ja 3) matkustamisesta. Eikö tämä olisi siis trendikkään milleniaalin unelmaduuni, oli itse bisnes sitten mitä vaan? Olivatko paikkaan hakeneet vain perheelliset konttorirotat?

"Eipä tuo oo ongelma", vastasin. Olin pyrkinyt antamaan itsestäni kansainvälisen ja uteliaan vaikutelman, joka mielestäni on todenmukainen. Tunnen myös olevani piinkova realisti ja ymmärrän ettei työmatkustus ole lomailua. Hienojen kaupunkimatkojen ja nähtävyyksien sijaan työmatkat ovat asiakkaan ehdoilla tapahtuvia reissuja, toimialasta riippuen todennäköisesti erinäisiin susirajan takaisiin tuppukyliin. Tiedostin tämän; en yrittänyt romantisoida asiaa.

Kirjoitin työsopimuksen kahden päivän päästä.

Taustaa

Olen liki kolmikymppinen teknologia-alalainen. Astuin palvelukseen insinöörifirmaan, jossa työni itsessään on asiakasyritysten suunnittelu- ja tuotantoympäristöissä käytettävän ohjelmiston konsultointia ja koulutusta. Tasapaksu asiantuntijatyönkuvaus, siis. Asiakkaita löytyy ympäri maailmaa aina Suomesta Singaporeen ja Yhdysvalloista Iraniin.

Olen aiemmin tehnyt muutamia vuosia eri sortin hommia teknologiasektorilla. Erilaista suunnittelua, enimmäkseen. Suurin ammatillinen huoleni on ollut etten ole suuresti erikoistunut mihinkään yhteen asiaan, joka on etäänlainen pohjavaatimus tällä alalla menestymiseen. Sen sijaan olen aina pitänyt itseäni perusfiksuna ja etevänä jokapaikanhöylänä. Erinäisissä yhteyksissä olen ollut runsaastikin suoraan asiakkaiden tai loppukäyttäjien kanssa tekemisissä, joka varmasti parantaa markkina-arvoani.

Miksi?

Soitin äidilleni kertoakseni työpaikasta. Kuvailin tehtäviä ja toin matkustusaspektin esille. "Ai? Emmä yhtään tiennyt että sua kiinnostaa tuollainen!"

Niin. En ole tottunut työmatkoihin. Olen laatinut matkalaskuja elämäni aikana tasan kolme, ja nyt yhtäkkiä vietän kolmanneksen tulevista vuosistani tien päällä. Vaikka ulkomaat ja -maalaiset ovat tulleet tutuiksi sekä arjessa että lomalla, en kuitenkaan identifioidu minkäänlaiseksi trävelleriksi. Tykkään tutustua uusiin asioihin ja ympäristöihin, mutta 10 tunnin lennot eivät ole missään vaiheessa säväyttäneet, vaan jo kahden tunnin bussimatka kotopuoleen saa suun mutrulle.

Otetaan tangentti tutkimuksiin. Aikakausien heijastuminen suomalaisten työmotiiviin on mielenkiintoinen aihe. Vielä ikäisiäni edeltänyt sukupolvi oli vielä sitä talvisodan hengen koulukuntaa jolle työ oli nimenomaan turvaa ja osa elämän itseisarvoa. Olen kavereiltani kuullut anekdootteja heidän vanhempien asenteista: työn sisältö on sinänsä toisarvoista, kunhan palkka juoksee eikä ole työtön, tuo yhteiskunnan häveliäin reunaeläjä. Nyt kuitenkin internet-aikaan sopeutunut Y-sukupolveni pitää tärkeänä nimenomaan työn merkitystä tärkeänä. Sen sijaan että työnteko olisi pelkkä sisällökkään vapaa-ajan elämän edellytys ja mekaaninen suoritus, siltä haetaan nimenomaan elämän tarkoituksen peilaamista ja jonkinlaista suurempaa vaikutusta. Miksipäs ei, jos siihen käytetään niin suuri osa elämästä. Löydän sukupolveni arvoista myös itseni. Olen aina pitänyt työntekoa nimenomaan tulonlähteenä jonka avulla voin sitten vapaa-ajalla tehdä niitä kliffoja juttuja. Olen myös aina tykännyt tarinoista ja tavallisten ihmisten arjesta ympäri maailmaa. Kosmisten mysteerien ratkaisemisen sijaan olen ajatellut elämäni tarkoituksena selvittää itselleni millaista muilla on, nähdä eri silmin eri ympäristöissä. Ei sota-alueilla tai kuninkaallisissa lukaaleissa, vaan juuri se harmaa massa siinä välimaastossa; se kuuluisa 99 % jotka yrittävät ottaa maailmasta selvää muiden joukossa. Kuinka ollakaan, tämä työ vie minut ihan tavallisten ihmisten ihan tavalliseen arkeen.

Blogi

Saavumme tähän hetkeen. Tarkemmin sanottuna tunnin takaiseen hetkeen jossa mietin blogin nimeä, osoitetta sun muuta muodollisuutta.

Olen aiemmin vaihtelevalla menestyksellä pitänyt blogeja eri aiheista. Olen yleensä jaksanut kirjoitella niitä muutamia kuukausia, jolloin homma on jäänyt sikseen uusien juttujen tieltä. Ei ole mitään taetta että tämä yritys olisi erilainen, mutta ainakin tällä kertaa taustalla on jonkinlainen kello ja tahti joka ajaa uutta materiaalia ulos, eli juurikin työmatkat.

Yritin aiemmin löytää työkseen paljon matkaavien kokemuksia ja ajatuksia. Vastaan tuli lähinnä satunnaisia nettikeskusteluja jotka olivat sävyltään aika lailla sitä mitä odottaisi, eli "ihan paskaa"-äänet kelluvat pinnalle. Toivon tällä toimittavani edes jollain lailla relevantin lähteen vastaavia hakuja tekeville.

Seuraavassa jaksossa kertaamme ensimmäistä työmatkakohdettani: Kuopiota, tuota eksoottista Savon helmeä.